Katuvalaisimet milanolaisittain
Tom Dixon & Veuve Clicquot Zona Tortonalla
Yksityiskohta messuilta
Valaisinyrityksen näyttävä osasto
Kartellin miehet
Milanon 48. huonekalumessut olivat jälleen kerran täynnä mielenkiintoista katsottavaa 15 paviljongin verran. Näytteilleasettajia messuilla oli
yli tuhat ja kävijämäärä edellisten vuosien tapaan ylitti todennäköisesti 300 000 henkilöä. Messujen lisäksi näkemistä riittää viikon aikana paljon myös eri
puolilla Milanoa. Yksi tärkeä katsastettava alue on Zona Tortona, vanha teollisuusalue, joka on messujen aikaan täynnä tapahtumia. Monet vaihtoehtoisemmat, mutta usein hyvinkin nimekkäät näytteilleasettajat esittelevätkin uutuuksiaan juuri siellä pienempien design-yritysten joukossa.

Messuosastojen suunnittelun merkityksen huomaa hyvin näillä jättimäisillä messuilla, jossa katsottavaa on paljon ja valintoja katsottavien paviljonkien sekä osastojen välillä joutuu tekemään jatkuvasti, sillä aikaa riittää vain kaikista kiinnostavimpien osastojen läpikäymiseen. Hyvin suunnitellut mielenkiintoiset osastot, joista välittyy hyvä tunnelma ovat täynnä väkeä, kun taas osastoilla, joista kantava idea ja houkuttelevuus puuttuu, on yleensä vain omaa, vieläpä usein tylsistyneen oloista henkilökuntaa.

Yksi messujen ehdottomasti mielenkiintoisimmista osastoista kuului italialaiselle Kartellille. Osastolla oli hyvä kantava idea, jonka varaan oli rakennettu tunnelmaltaan hauska kokonaisuus, joka veti ihmisiä puoleensa ja sai hymyn naamalle. Ollakseen vakuuttava ei tarvitse olla vakava.

Yhdysvaltalaisen Molon osasto kuului myös ehdottomiin suosikkeihimme. Kauniit tuotteet itsessään, yksinkertaisella tavalla esiteltyinä ja oikeanlaisella valaistuksella korostettuina saivat aikaan mielenkiintoisen kokonaisuuden ja hyvän tunnelman.

Iloiset kotimaiset yllättäjät niin tuotteillaan kuin osastoillaan olivat Woodnotes sekä Aamu Songin & Johan Olinin Company. Kannattaa käydä tutustumassa Helsingissä Companyn salakauppaan Postitalon vieressä.

Salon Satelliten nousevien kykyjen oivallukset olivat taas kerran huippuluokkaa niin toiminnallisesti kuin esteettisestikin. Tällä kertaa tuoteskaala oli jopa edellisvuosia laajempi. Mielenkiintoisimpia löytöjä osastoilta olivat mm. moderni kehto, pingis-pöydäksi muuntautuva ovi, sekä äärettömän kaunis hautamonumentti. Suomalaisen Kokoomon tekstiiliverhoillut kaapit “vetoketjulaatikoineen” erottuivat iloisesti tasokkaasta tarjonnasta. Sympatiapisteet keräsi japanilaisten suunnittelijoiden bambi-tuolit, joiden tekstiilipinta muistutti aitoa bambin turkkia!

Yleisesti ihastuttavaa messujen parhaissa osastoissa oli taitava valaistuksen käyttö draaman kaaren rakentajana ja oikeiden asioiden korostajana. Tänä vuonna osastoilla näkyi myös huomattavan paljon kasvi- ja eläinaiheisia teemoja ja yksityiskohtia. Puuta ja muita luonnonmateriaaleja oli myös käytetty paljon sekä messurakenteissa, että uusissa tuotteissa - tuntuikin, että luonnonläheisyys ja ekologiset arvot näkyivät messuilla erityisesti näin hankalina aikoina, jolloin tärkeät arvot korostuvat. Erityisesti ihastelimme messuosastoilla viherkasvien käyttöä, joka oli runsasta, kekseliästä ja tyylikästä. Italialaiset yritykset osaavat erityisen hyvin “propata” ja somistaa osastonsa eli tuoda osastolle elämänmakuisen tunnelman tuotteilla, jotka eivät välttämättä kuuluu kyseisen yrityksen valikoimaan, mutta tukevat tyyliltään yrityksen brandia ja tuotteita sekä niihin liittyviä mielikuvia.

Useissa tuotteissa ja kalusteissa käsityömäisyys ja varsinkin neulotut pinnat nousivat esiin. Käsityömäinen jälki, ja käsityön ylellisyys sopivat aikaan, jolloin puhutaan taantumasta. Käsityötuotteissa on sopivasti luksusta ilman pröystäilyä - toisaalta käsin tehdyt tuotteet luovat turvallisuuden tuntua.

Itämaisten mattojen modernit versiot ihastuttivat usealla eri osastolla: esillä oli telalla päälle maalattuja versioita, vanhoista itämaisista matoista tehtyjä tilkkutäkkimattoja ja mattoja, joissa perinteisten itämaisten mattojen aihioita oli yhdistetty moderneihin aihioihin.

Silmiinpistävän paljon esillä oli myös erilaisia, eri valmistajien toisiaan muistuttavia muunnoksia epäsymmetrisistä kirjahyllyistä.
Liikkuvaa kuvaa messuosastoilla oli käytetty jonkin verran hyödyksi tunnelman rakantamisessa, muutoin digitaalisen viestinnän hyödyntäminen tuntui olevan muutamaa kömpelöä esimerkkiä lukuunottamatta vähäistä.

Lopuksi haluamme omalta osaltamme korostaa, että kannattaa satsata hyvään suunnittelutoimistoon, sillä hyvä idea ja sen implementointi ovat avainasioita messuosallistumisen menestyksen kannalta! Hyvätkin tuotteet saattavat jäädä huomioimatta, jos messuosasto ei tue tuotteita eikä houkuttele astumaan sisään.